Lanzarote on hyvä kohde lapsiperheille. Lentomatka voi tuntua pitkältä, mutta jos sen ajaksi keksii tekemistä, tulee loppumatkakin sujumaan. Ennen matkaa kannattaa käydä ostamassa jotain ihan uusia kirjoja/leluja. Ne voi sitten koneessa antaa lapselle, kun tulee tylsää.

Käsimatkatavaroissa kannattaa olla valmiiksi aurinkolasit ja hatut. Niin ne saa otettua sieltä heti perillä.

Hotellilla kannattaa vaatteet ottaa laukuista ja laittaa kaappeihin niin, että ne on helppo löytää, kun tulee tarvetta. Iltaa varten kannattaa myös varmistaa, että sängyissä on lakanat valmiiksi. Näin ei tarvitse alkaa säätämään niitä väsyneiden lasten kanssa.

Lanzarote on siitä lapsiystävällinen paikka, että siellä ihmiset ovat ystävällisiä, huomioonottavia eikä viikonkaan reissun aikana törmää välttämättä yhteenkään humalaiseen. Tokihan joka maassa tätä on, mutta Lanzarotella ei ole sellaista viinakulttuuria kuin esimerkiksi Suomessa.

Kävellen tutkimusretkelle

Jos päättää lähteä lasten kanssa kävellen tutkimaan hotellin ympäristöä, kannattaa respasta vuokrata rattaat (jos mahdollista, Hotel Lopezilla ainakin kuuluu palveluun). Rattaat saa päiväksi käyttöön noin viiden euron hintaan. Rattaissa kulkee kätevästi mukana reppu, jossa kuljetat juomat, vaipat ja vaihtovaatteet.

Lanzaroten rannat ovat yleensä lapsille sopivia. Rannat ovat matalia ja vesi syvenee pikkuhiljaa. Rannalle kannattaa uimapukujen lisäksi ottaa mukaan erillinen kassi, jonne saa laitettua hiekkaiset ja märät uikkarit. Hiekkaa menee joka paikkaan, kun lapsi menee uinnin jälkeen istumaan hiekkaan. Hiekkaa löytyy varmasti vielä hotellillakin. Mutta eipä siitä kannata stressata, kun pääsee suihkuun.

Ulkona kävellessä alkaa tekemään mieli jäätelöä tai sitten ihan ruokaa. Ravintoloita löytyy paljon erilaisia, Burger Kingistä hienoihin ravintoloihin. Suurimmassa osassa ravintoloista löytyy syöttötuoli perheen pienimmille. Rantojen läheltä löytyy jäätelökioskeja, pizzerioita ja vaikka mitä.

Lomalla ei kannata liikaa tuijottaa kelloa ja miettiä päivän aikatauluja lasten ruokailun tai päiväunien suhteen. Lapsetkin ottavat rennommin, jos vanhemmat ottavat. Aikatauluja ehtii kyllä miettimään sitten, kun arki taas koittaa.

Autoillen lasten kanssa

Autoilu lasten kanssa sujuu Lanzarotella samoin kuin kotopuolessakin. Jos lapsi nukahtaa autoon, onnistuu päiväunet siinä tapauksessa hyvin. Ilmastoitu auto on tässäkin asiassa ehdoton. Lapset tykkäävät varmasti, kun pääsevät jonkun nähtävyyden perusteellisen tutkimisen jälkeen viileään autoon lepuuttamaan jalkojaan.

Lasten suosikkikohteet

Lanzarote pitää sisällään monenlaisia kohteita, mutta mitkä niistä sitten ovat lasten kannalta se paras juttu? Tuntikausien kävelyn sijaan taitaa lasten suosikkeja olla jäätelö, vesipuistot, uiminen yleensä, eläinpuisto sekä ennen kaikkea yhdessäolo. Lapset yleensä nauttivat, kun saavat vain olla.

Isommille lapsille voi olla jännä juttu kokeilla omaa englannintaitoa. Tähän hyvä keino voi olla marketissa käyminen yksin. Myös itsenäisestä jäätelön ostosta jää lapselle loppuelämän muisto, josta kertoa kavereille. Nämä tilanteet myös lisäävät lapsen itsevarmuutta sosiaalisissa tilanteissa.

Hotel Lopezin hotelleissa on Dinopark-vesipuistot. Lapset varmasti innostuvat Dinoparkin vesiliukumäistä ja altaista. Altaat ovat matalia, joten niissä voi myös taaperot leikkiä. Altaan läheisyydessä on aurinkotuolit auringonottoa varten.


Kommentit

Lasten kanssa — Ei kommentteja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

HTML tags allowed in your comment: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>